Lauri Kettunen, sähkömagnetiikan professori, neljäkymmentä ja risat... Vaikka virkavuosia on takana aikalailla, yhtä vastausta kohti syntyy aina lukemattomia uusia kysymyksiä, joten edelleen hänen tavoitteenaan on ymmärtää mitä, miksi ja miten.
Aika tarkalleen viisi vuotta sitten luin verkosta ensimmäisen kerran epätodellisilta kuulostavia uutisia digitaalisesta elokuvakamerasta, joka siirtäisi teknisen kehityksen kerralla ikään kuin...
(ei kommentteja)
Jos tutkijaurani alkuvuosina yliopistoista kirjoitettiin ja keskusteltiin julkisuudessa harmiteltavan vähän yliopistojen yhteiskunnalliseen painoarvoon nähden, viime vuosina kannanottojen kirjo lähes...
Koulu- ja opiskeluaikana matematiikassa ratkottiin lähes loputtomasti tehtäviä, joiden tavoitteena oli tuottaa vastaukseksi numeroita. Kansanviisauskin sanoo, että matematiikkaa oppii parhaiten...
Kirjoitin viimeksi, että matematiikka on kausaliteetin malli. Tästä näkökulmasta ajateltuna matematiikkaan on tiivistetty instansseista riippumattomasti ne syy- ja seuraussuhteet, joita havaitsemme...
Tarkoitukseni on ollut ensimmäisestä blogista lähtien kirjoittaa matematiikasta. Mutta aloittaminen on kerta toisensa jälkeen viivästynyt, koska ajatuksen välittäminen on vaikuttanut yhtä mahdottomalta...
"Esimies ei ole koskaan väärässä. Jos esimies kuitenkin on väärässä, se on väärinkäsitys, joka on suora seuraus jostakin, minkä alainen teki, sanoi, ei tehnyt, tai ei sanonut. " ... Itse asiassa tämä...
Viime marraskuussa yksi TV:n uutisista havahdutti: muusikko Pekka Pohjola oli kuollut. Vaikka tapasin Pekka Pohjolan ainoastaan kerran, elämän sattumuksien kautta satuin olemaan hänestä eri yhteyksissä...
Kuulostaako tutulta: "Älä opettele kaavoja ulkoa, vaan yritä ymmärtää, mikä on niiden sisältö." Evoluutio on käsittääkseni suosinut nopeaa päätöksen tekoa, joten oletettavasti tästä hyvästä neuvosta...
Kuvittele, että olet mukana TV-ohjelmassa ja sinulle näytetään kolmea ovea ja kerrotaan, että kahden takana on aasi ja yhden takana auto. Jos arvaat, minkä oven takana on auto, saat sen omaksesi.
(1 kommentti)
Läheisten ihmisten lisäksi olen ollut lapsuudesta saakka kiintynyt kolmeen asiaan: musiikkiin, pohjoisen erämaihin sekä matematiikkaan. Koulun, opiskelun ja työn takia olenkin tullut viettäneeksi yli...
RSS-syöte blogista